keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Voihan Winstonia!

Postiluukusta tipahti eilen kovasti odotetu paketti. Paketti oli melko runnellun näköinen ja sisällöstä päätellen päässyt myös litistymään, mutta pieni litistyneisyys ei onneksi haittaa kun on kyse leimauslaatoista. Näin Winstonia-settiä kerta toisensa jälkeen lukemissani ulkomaalaisissa blogeissa ja olihan se First Generation lopulta tilattava itsellekin. Huolimatta siitä, että postikulut jenkeistä maksoivat saman verran kuin kyseinen setti... Halpa tuo kuitenkin oli Suomen laattahintoihin verrattuna. Esimerkiksi Mimaxilla Konad-laatat maksavat normaalisti 5,54e, Cesarssilla 6,61e. Adeninakin tarjoaa yksittäisiä Bundlemonster-laattoja hintaan 2,95e. Plus postikulut. Yksittäisien Winstonia-laattojen hinnaksi jäi postikulujenkin kanssa 1,10e per laatta suoraan Winstoniastoresta tilattuna. Halpaa kuin saippua, sanon minä!

Winstonia
First Generation

Pakkaukseltaan Winstonia-setti muistuttaa Bundlemonsterin 2012-settiä. Molemmat tulevat tuollaisessa tiukassa laatikossa. Winstonian laatikko tosin on pahvinen, mistä ehkä itse jopa pidän enemmän. Bundlemonsterin muovilaatikko tuntui lähinnä vain halvalta ja laatat luiskahtelivat vähän liiankin innokkaasti siitä ulos. Winstonia-laatat luultavasti muuttavat alkuinnostuksen jälkeen samaan kansioon kuin muutkin laatat (poikkeuksena Cheekyn ihana laattalaatikko, jota ei pysty olemaan käyttämättä).

Winstonia-laatat ovat samankokoisia kuin Konad-laatat ja tausta on myös samantyylinen. Ulkonäön perusteella nämä eivät vaikuttaneet sen laadukkaammilta kuin Bundlemonsteritkaan, joiden laadun kanssa minulla on ollut isojakin ongelmia.

Winstonia W118
Laatat edestä ja takaa

Olin antanut maitosuklaahairahduksen olla kynsilläni koko pääsiäisen ja muutamassa kynnessä oli jo sellaiset lohkeamat, että oli jo aikakin pistää kynnet uusiksi. Ei siis tarvinnut odottaa, koska uusia laattoja pääsee kokeilemaan toden teolla. Tosi oli edessä heti saman tien.

A-England Excalibur, Lady of Shalott
Testikynnet

Pohjavärinä on tällä kertaa A-Englandin Lady of Shalott Gothic Beauties -kokoelmasta. Gothic Beauties -kokoelman lakkoja yhdistää se surullinen fakta, että ilman kirkasta auringonpaistetta ne näyttävät oikeastaan pelkästään mustalta. Päätin tällä kertaa kuitenkin kokeilla jostakin netistä lukemaani kikkaa, jossa lakattuja kynsiä pyyhitään varovasti kynsilakanpoistoaineeseen kastetulla siveltimellä kunnes shimmer tulee esiin. Tuntui ihan toimivalta kikalta, paitsi näin leimailujen jälkeen on paha sanoa. Fiksumpi olisi jättänyt leimaamatta ja jättänyt myös muutaman kynnen käsittelemättä vertailun vuoksi.  Ehkä seuraavalla kerralla.

A-Englandin Excalibur toimi ensimmäistä kertaa leimauslakkana. Hankin sen nimen omaan leimausta varten, joten vähän jännityksellä kokeilin, miten se toimii. Jännitys oli kuitenkin aivan turhaa. Amoena tiedottaa: täydellisen leimaushopean etsintä on päättynyt. Excalibur leimaa kuin unelma, peittää hyvin ja loistaa.

A-England Excalibur, Lady of Shalott
Excalibur: täydellinen leimaushopea

Ja miten Winstonia-laatat toimivat leimauksessa? Niin hyvin, että ryhdyin heti ensimmäisen kynnen jälkeen epäluuloiseksi ja halusin kokeilla yhdeksää muutakin kuviota! Olisihan saattanut olla niin, että ensimmäinen kuvio oli poikkeuksellisen hyvä ja muut pelkkää roskaa. Vaan ei. Lopputulos oli sama jokaisen kuvion kohdalla. Uskaltaisin väittää, että Winstonia-laatat toimivat jopa Konad-laattoja paremmin! Kuviot siirtyivät täydellisesti xl-leimasimeen ja xl-leimasimesta täydellisesti kynsille. Ja mitä kuvioita! Nähtävyyksiä! Viiksiä! Sieniä! Yksisarvinen! Riikinkukko! Puhumattakaan kaikista ihanista abstrakteista kokokynnen kuvioista! Eikä yhtäkään kärkikuviota pilaamassa kokonaisuutta.

Toivottavasti Winstonian toinen sukupolvi on jo suunnitteilla, koska minä aion olla heti ensimmäisien tilaajien joukossa.

11 kommenttia:

  1. Ahh I love the fruits stamps! And again, flawless stampings! Glad to hear you're happy with the products! Can't wait to see what you'd come up with, with these new plates! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'm not a huge fan of the fruit stamps myself. I only picked that plate for the picture because it was the first one I hadn't used yet. I use a metallic scraper (nothing else works for me) and it leaves a little scratch marks on the plates and I didn't want them to show in the picture :D


      Poista
  2. Vähän on yliajetun näköinen loota mutta pääasia, että ovat kaikki ehjinä perillä. Minkä kokoinen tuo koko kynnen kuvio on? Hyvännäköiset leimaukset olet kyllä tehnyt -jälleen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlettelin, että nuo kokokynnen kuviot olisivat 16mm x 13mm, voisin tarkistaa tuon vielä kotona itse mittaamalla. Mututuntumalla sanoisin, että ne ovat samaa kokoluokkaa kuin Bundlemonsterin 2012 kuviot, hitusen isompia kuin Konadin kuviot ja pienempiä kuin Cheekyn 2012 kuviot :D

      Poista
  3. ooooohhhhh tuo Excalibur pitäis kyllä hankkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi jos sun kokoelmasta puuttuu hyvä hopeinen lakka!

      Poista
  4. Olipas kivoja laattoja! Tollaset pallogrilli- kynnet ois niin siistit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallogrilli ja kaveriksi sellainen paistettu kalkkuna! :D

      Poista
  5. Näyttääpä hyvältä ! Nuo laatat on ollut itselläkin hankinta listalla, vaikka noita laattoja alkaa ehkä olla enemmän kuin tarpeeksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leimauslaattoja ei koskaan voi olla liikaa! Mulle on vielä yksi setti matkallakin, mutta se tuskin kotiutuu vielä viikkoihin. Tuo Winstonia muuten tuli jenkeistä jossain viikossa, vaikka oli pääsiäinenkin välissä!

      Poista