tiistai 12. kesäkuuta 2012

Salamakynnet

Ostin jokin aika sitten Anttilasta ensimmäiset Essien värilakkani. Halusin kokeilla kevätkokoelman Navigate Heriä, mutta koska olen outo, enkä voinut kestää ajatusta yhdestä yksinäisestä Essien lakasta, ostin seuraksi myös Mint Candy Applen. Ilmeisesti tämä on syy miksi kynsilakkakokoelmani on kasvanut niin nopeasti... Kynsilakkoja pitää ostaa vähintään kaksi kerrallaan (ettei ole yksinäistä matkalla kotiin) ja samaa merkkiä pitää olla vähintään kaksi (ettei tule yksinäistä kynsilakkahyllyllä/laatikossa).

Oli vaikea valita kumpaa uutta lakkaa kokeilisi (varsinkin kun minulla on oikeastaan vanhempiakin kokeilemattomia, joita pitäisi kokeilla ensin). Päädyin Navigate Heriin, koska sen kanssa minulla oli valmiiksi joku koristeluidea. Mint Candy Applen kanssa olisi pitänyt aloittaa ihan tyhjältä pöydältä.

Navigate Herin päälle halusin kokeilla taas uutta Q1 Konad-laattaa, tällä kertaa kynsille pääsi salamat. Leimaukset ot tehty A-Englannin Dragonilla. Dragon muuten leimaa loistavasti, suosittelen kokeilemaan!

Olen enemmän kuin tyytyväinen näihin kynsiin. Ihanan yksinkertaiset, mutta silti jollain tavalla räväkät.


7 kommenttia:

  1. tosi tyylikkäät !

    itsekin ostin juuri tuon charming nails - laatan ja mietinkin miten salamaa voisi käyttää tyylikkäästi :) harmi että jouduin lyhentämään kynsiä, salama ei näytä hyvältä lyhyis kynsis :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on tällä hetkellä melko lyhyet kynnet, ja oon aika varma, että tuo kuvio olisi toiminut lyhyemmilläkin kynsillä ihan mainiosti. Jättää vaan salaman yläpäästä pikkasen pois, mulla noi on nyt sillä lailla nippanappa. Kannattaa kokeilla!

      Poista
  2. Nää on tosi upeet! Mistä oot tota A-Englandia ostanut?

    VastaaPoista