perjantai 23. marraskuuta 2012

Alaston totuus Amoenan tavalla

Tällä viikolla kynsiblogeissa on pyörinyt Sonnen innoittamana paljaita kynsiä ja muokkaamattomia kuvia. Haaste ei ole jäänyt minultakaan huomaatta ja mietinkin aika pitkään, pitäisikö minunkin näyttää omat lakkaamattomat kynteni. Kynsilakatkin tuli vaihdettua juuri sopivaan väliin ja olisi ollut  hyvä tilaisuus kuvata kynsiä au naturel. Mutta en sitten jaksanutkaan kaivaa kameraa esille kesken kaiken.

Päätin kuitenkin toteuttaa oman versioni tästä haasteesta. Sellaisen, mikä ei edellyttäisi kameran esille kaivamista. Sonnen postauksessa puhuttiin siitä, kuinka ei voi tietää, kuinka photoshopattuja kuvat oikeasti ovat:
"Kynsiblogit ovat täynnä toinen toistaan nätimpiä kynsien kuvia, osa blogeista on oikein erikoistunut siihen, että kynnet ja lakkaukset ovat niiiin täydellisiä, ettei niistä osaa sanoa ovatko ne aidot kynnet ja lakkaukset vai onko kyseessä kuvaajan hyvät photoshoppaustaidot." 
Ja koska olen photoshoppauksen ja muutenkin kuvien käsittelyn ystävä, ajattelin omien paljaiden kynsieni sijaan näyttää, kuinka photoshopattuja minun kuvani "pahimmillaan" ovat. Oletusarvoisestihan en erityisesti photoshoppaa, korjaan vain värit. Käytän sanaa "korjata", koska mielestäni värejä pitää säätää ainoastaan silloin, kun alkuperäinen kuvan värit ovat "rikki". Kameran ottama kuva ei ole mikään absoluuttinen totuus. Vaikka kuinka yrittäisi laittaa asetukset kohdalleen ja saada täydellisen valaistuksen... kamera on kuitenkin vain kone muiden joukossa. Ei se tiedä, milloin värit ovat sellaiset kuin luonnossa. Minä tiedän, ja siksi korjaan värit jälkeenpäin niin, että ne ovat mielestäni mahdollisimman lähellä luonnollista.

Estetiikka on myös minulle hyvin tärkeä osa kynsilakkaharrastusta. Paljaalla silmällä kynsissä kummittelevia kissankarvoja tai omituisiin paikkoihin eksyneitä lakkasotkuja ei yleensä huomaa. Niiden poistaminen jälkeenpäin on minusta aivan perusteltua: nehän olisi tullut poistettua jo ennen kuvat ottamista, jos suinkin olisi vain huomannut. Tuskin kukaan tarkoituksellisesti kuvaa kissankarvoja. Eihän?

Lakkauksien paranteluun photoshopin keinoin suhtaudun nihkeästi, mutta silti harrastan sitä välillä itsekin. Esimerkiksi saatan siivota satunnaisen ilmakuplan pois tai pyöristää lakan reunasta ikävästi silmäänpistävän kulman. En tiedä miksi. Ei minulla ole varsinaisesti tarvetta antaa sellaista kuvaa, että lakkaukseni olisivat sataprosenttisen täydellisiä. Ei muillakaan ole. Kuvissa virheet vain korostuvat suunnilleen tuhatkertaisesti. Mitä normaalisti ei pystyisi näkemään, kynsikuvista huomaa välittömästi. Ehkä haluan antaa kuvillani samanlaisen vaikutelman, kuin miltä ne näyttäisivät luonnossa?

Alla olevaa kuvaa ei ole muokattu muuten, kuin rajaamalla se uudestaan ja lisäämällä siihen vesileima. Periaatteessa tuokin olisi jo aivan kelvollinen kuva, mutta se ei vain ole omien standardieni mukainen.

Muokkaamaton (rajausta ja vesileimaa lukuunottamatta)

Seuraava kuva on muokattu versio, eli sellainen, jonka voisin julkaista blogissanikin*. Olen ensimmäiseksi muokannut värejä niin, että ihonväri näyttää mahdollisimman oikealta. Yleensä kun säädän ihonvärin oikeaksi, myös kynsilakkojen värit alkavat näyttää  enemmän siltä, miltä luonnossakin. Valot ja varjot on kuvaan säädetty niin, että pikkusormi näyttää myös hyvältä. Alkuperäisessä kuvassa pikkusormi on aavistuksen ylivaloittunut ja sumea. Kuvaa on myös terävöitetty jonkin verran...

A-England Princess Tears, Lady of the Lake, Cheeky CH37
Muokattu

... ja viimeiseksi kuvaa on photoshopattu poikkeuksellisen paljon. Kuten jo alussa mainitsin, en yleensä muokkaa kuvista muuta kuin värit. Tässä kuvassa oli kuitenkin harvinaisen paljon minua häiritseviä yksityiskohtia, kuten esimerkiksi kuivaan ihoon jumahtanutta kynsilakkaa. Tiedättehän, sellaista, mitä ei saa pois vaikka kuinka pitkään hinkkaisi kynsilakanpoistoaineella! Ja epämääräinen valkoinen piste! Ja pieniä valkoisia karvoja! Ja muutama muukin juttu! Kuvat voi klikata auki katselunäkymään, jolloin niiden vertaileminen on helppoa. Kaikki tekemäni muokkaukset pitäisi olla aika helposti huomattavissa tuolla tavalla. Pisteet sille, kuka ensimmäisenä bongaa kaikki?

Tämä oli siis alaston totuus minun tavallani ja eräänlainen kaapista ulos tuleminen. Kyllä, minä photoshoppaan kun siltä tuntuu. Silloin, kun se tekee kuvasta paremman. Mutta on vaikea tavallisessa postauksessa sanoa, että hei kaverit, photoshoppasinpa taas parit karvat pois häiritsemästä. Enkä halua mitään lausekettakaan laittaa sivupalkkiin, koska pääsääntöisesti kuvista on korjattu vain värejä. Bloggaajan elämääsuurempia ongelmia?

*Kuva oli tarkoitettu aivan tavalliseen postaukseen. Kyseessä on siis tuorein lakkaukseni (A-England Princess Tears ja Lady of the Lake, leimaukset Cheeky-laatasta CH37. Kolmio tehty teipin avulla).

9 kommenttia:

  1. Mä olisin ollut ihan tyytyväinen tuohon ensimmäiseenkin kuvaan! :D Mutta on se vain vielä parempi muokattuna, tuo hologrammisuuskin erottuu paremmin :) Itse ymmärrän kuvien muokkaamisen näin, ja tekisin sitä ehkä itsekin, jos osaisin. Juuri niin kuin sanoit, se estetiikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli opiskeluaikana pakollista photoshop-opetusta. Oli pakko opetella kaikkien perustyökalujen käyttö. Samalla kurssilla opetettiin myös tuota värien säätämistä. Silloin ei tosin osannut vielä ajatella, että joku päivä nekin taidot voisi olla aktiivisessa käytössä :P

      Katselin muuten sun kuvia läpi, ja tuli huomattua, että sullakin on tietyt asennot, missä kuvaat käsiä. En ole ennen huomannut, kun olen aina vain yhden postauksen katsonut kerralla. Enkä tarkoita, että se olisi huono juttu. Mulla on itsellä ihan olemattoman vähän vaihtelua kuvissa, enempi ihailen sitä, että sulla on useampi tosi hyvin toimiva asento!

      Poista
  2. Mulle olis kans riittänyt toi ensimmäinenki kuva. Oon äärettömän huono säätään noita värejä sun muita. Ainoostaan jos Värit ei oo sinnepäinkään niin yritän niitä jotenkin säätää. :D Mutta mun mielestä jos on taitava koristeleen kynsiä, ei sitä voi mitenkään photoshopata, kyllä sen näkee postauksesta toiseen. Niinku sulla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaww kiitos!

      Mä taas oon äärettömän huono ottamaan erilaisia kuvia, minkä seurauksena mulla on yleensä vaan yksi kuva per kynnet. En vain viitsi postata useampaa melkein identtistä kuvaa kerralla. Voidaanko vaihtaa? Sä saat mun kaikki photoshoppaustaidot ja mä saan sun mielikuvituksen? Meidän edellinenkin swappi onnistu niin hyvin ;)

      Poista
    2. Hehe, mä ottaisin mieluusti vastaan noita photoshoppaustaitoja, siinä säästäis mun kohdalla varmaan paljonkin aikaa... Monesti nimittäin otan kuvat uudelleen kun en osaa niitä vain muokata tarpeeksi. XD

      Poista
  3. Hyvin vähän olet kyllä tuota jälkimmäistäkään muokannut! Omiani muokkaan kyllä selvästi enemmän yleensä, paitsi jos kuva onnistuu poikkeuksellisen hyvin. Lakkaukseen en koske muuta kuin juurikin ilmakuplien tai karvojen osalta (ja värisävyjen, jos ovat pielessä), mutta kynsinauhoja siistin joskus aika lailla, jos siellä on kuivia kohtia tms. mihin ei ole öljyäminen vähän ennen kuvaamista auttanut. Pitäis varmaan itsekin tehdä tämänkaltainen postaus, tää oli kiva idea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa nyt löytyi siis selitys sille, miksi sun kuvat hipoo aina täydellisyyttä! :D Täydelliset kuvat kyllä sopii täydellisesti sun täydellisiin postauksiin. Oikeasti. Oot mun mielestä ehkä paras kynsiblogisti ikinä. Tykkään tosi paljon siitä tavasta millä kirjoitat. Ei ehkä liity tähän, mutta tuli nyt mieleen. T: Fani.

      Tosi kiva kyllä, että joku muukin tunnustaa photoshoppaavansa. Mun mielestä se on vähän niin kuin valokuvien meikki. Kyllähän sitä itsekin lätkii meikkiä naamaan, että näyttäisi paremmalta. Miksei kuviakin voisi muka ehostaa samalla tavalla :P

      Poista
    2. Awwwww :') Nyt olen ihan liikuttunut ja punastelen täällä onnellisena. Olipas ihanaa palautetta, kiitos! You made my day! ♥

      Poista
  4. I like the one with the triangle a lot!

    -Erica
    All About Itt

    VastaaPoista