maanantai 29. huhtikuuta 2013

Gals / Elmukelmu / Maximillian Strasse Her

Otin viime viikolla ensimmäistä kertaa osaa Google+:n Nail Polish Lovers -yhteisön viikon kynsihaasteeseen. Haasteen aiheena oli saran wrap -kynnet, eli kotoisammin elmukelmukynnet. Halusin osallistua haasteeseen, koska en ollut aikaisemmin elmukelmuillut ja haasteen pitäjäkin on tuttu... mutta toisaalta halusin myös kovasti kokeilla uusia Gals-laattoja. Lopputulos oli siis hyvinkin perinteistä Amoenaa:

Essie - Maximillian Strasse Her, Essie - School of Hard Rocks

Elmukelmuilin ainoastaan nimettömät ja peukalot, jotta leimailuillekin jäisi tilaa. Aksenttikynnen pohjana on Emman kanssa vaihtarina saatu School of Hard Rocks ja muiden Maximillian Strasse Her. Elmukelmuilu- ja leimauslakkana käytin H&M:n Golden Treasurea. Olin vähän etukäteen huolissani noista Gals-laatoista, koska Belegwen bloggaili aikaisemmin, että kokokynnen kuviot ovat kovin pieniä. Huoli oli taas kerran turhaa. Nuo kuviot ovat tosiaan pieniä, mutta eivät liian pieniä. Ne ovat juuri sopivan kokoisia minun kynsilleni silloin, kun kynteni ovat lyhimmillään. Leimojen toimivuudesta en oikeastaan osaa sanoa vielä mitään, koska olen vain yhtä kuviota testannut. Ihan hyvältä vaikutti tuon perusteelta. Hyvältä vaikutti tuo elmukelmuilukin. Voisi joskus elmukelmuilla kaikki kynnet kivemmalla väriyhdistelmällä.

7 kommenttia:

  1. So pretty! Muted colours paired with gold always gives off a vintage and traditional feel. Nonetheless, they are still a fantastic combination! :) Love it!

    VastaaPoista
  2. IIIHHHHHHHHHHHH! Nämä on ihan mielettömän kauniit! Ja mun on ehkä pakko, PAKKO saada tuo MSH, vaikka pelkäänkin, että se näyttää mun ihonsävyni kera oudolta. Menen HETI tänään taas kerran kurkkimaan, joko tuo kokoelma vihdoin ja viimein ois saapunut mun lähicittariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kiersin pari viikkoa vähän väliä Emotionin, Anttilan ja Citymarketin väliä ja toivoin, että tuo ilmestyisi jonnekin... Ei ilmestynyt. Stockmannilta vihdoin löysin, Stockmannin hintaan, mutta pakko se oli silti ostaa. Ei jaksanut loputtomasto odottaa. Noi uudet kokoelmat tuntuu tulevan tänne vähän epämääräisesti. Esim. Emotioniin tuli syyskokoelman se ständi, mutta ko. lakkoja ei tullut koskaan... Anttilassa ei ole näkynyt talvikokoelmaakaan. Citymarketiin taisi tulla talvikokoelma, mutta ilman talvikokoelman ständiä :D

      Poista
    2. Säntäsin illalla puoli seitsemän aikaan CityMarketiin (jossa siis Essiet eilisestä alkaen 10,90e tarjouksessa) ja olin haljeta kiukusta, kun ständissä oli edelleen talvikokoelman lakat. Melkein toukokuussa. Lähetin kaverille kiukkuisen viestin asiasta ja menin yläkertaan tarkastamaan Kicksin tilanteen (olin siis Isossa Omenassa). Kicksillä oli kevätkokoelma, mutta yksikään sävyistä ei siellä sitten näyttänyt niin kivalta, että olisin viitsinyt maksaa niistä 15,20e...

      Alle tuntia myöhemmin menin takaisin CityMarketiin tehdäkseni ruokaostokset, ja - OMG - se kevätkokoelma oli maagisesti ilmaantunut sinne sillä aikaa. Ja kiitos CM:n Essie-hyllyn valaistuksen, sävytkin näyttivät paremmalta kuin Kicksin kelmeässä valaistuksessa. Ja niin lähtivät MSH ja Go Ginza Papun mukaan :D

      Poista
    3. Whoah jollakin on käynyt kovemman luokan tuuri! Hmm... Voisi ehkä itsekin katsastaa oman Citymarketin uudelleen (huolimatta siitä, että minulla tuo MSH jo on...). Sellon Elixir-apteekissa on muuten esillä vielä joku 2011-kokoelma :D

      Poista
  3. Kauniit, tuo leimauskuvio on ihana (:

    VastaaPoista
  4. Valtavan kaunis yhdistelmä kaikkiaan

    VastaaPoista