sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Siniset seeprakynnet

Minulla on aina tapana ottaa leimaustarvikkeet ja muutama (lue: aivan liian monta) kynsilakka mukaan kun menen vanhemmille lomailemaan. Ja niin tuli myös tehtyä tällä kertaa. Omia kynsiäni en olekaan jaksanut laittaa, koska täällä maalla kynsiä ei erityisesti kukaan huomaa. Ei siis samalla tavalla haittaa pienet lohkeamat lakoissa kuin kaupungissa. Siskon kynnet tuli kaikkien yllätykseksi kyllä laitettua.

Siskoni ei kynsilakoista välitä ja pitää äidin ja minun kynsilakkaharrastusta ihan silkkana hömpötystä. Kerran sanoi jopa, että suorastaan vihaa laitettuja kynsiä. Nyt piti kuitenkin saada nätit juhannuskynnet, kun kuulemma kavereillakin aina on. Taisi olla vain tekosyy? Kuka voi oikeasti inhota nättejä kynsiä?

Valikoin siskon kynsille mukana olleista lakoista Essien Mint Candy Applen ja Opin Flyn. Flylla lakkasin vain nimettömät ja Mint Candy Applella loput. Seepraleimailut tein niin, että leimasin Flylla Mint Candy Applea ja päinvastoin. Hyvin toimi ja kynsistä tuli mielestäni erityisen söpöt ja nätit. Siskokin varmaan tykkäsi, vaikka yrittikin esittää ettei edes kiinnosta. Kunnollisia kuvia en saanut otettua, malli ei ollut ehkä ymmärtäväisimmästä päästä. Värit näkyy ainakin!

Tykkäsin näistä kynsistä kyllä niin paljon, että varmasti toteutan saman seuraavaksi omille kynsilleni.


tiistai 19. kesäkuuta 2012

Rakastunut Amoena

XL-leimasin tuli hankittua jo muutama viikko takaperin, mutta vasta eilen pääsin kokeilemaan sitä toden teolla. Ja täytyy sanoa: olen rakastunut. Valkoinen silikonipäinen XL-leimasin leimaa kuin unelma verrattuna Konadin leimasimeen! Konadin leimasimella kun leimasi, niin aina jäi nurkka jos toinenkin leimaamatta. En vain ikinä saanut pyöräytettyä leimasinta tarpeeksi täydellisesti. Tämän leimasimen kanssa ei samaa ongelmaa ole, koska leimasinta ei tarvitse pyöräyttää. Kynnen voi upottaa leimasimeen ja jokainen nurkka tulee varmasti leimattua.


Värivalinta voi näyttää tutulta, mutta värit ovat silti eri. Edellisellä kerralla kun minulla oli vihreää kynsillä, lakat olivat Stranger Tides ja Don't Mess With OPI. Nyt kynsille pääsi Mermaid's Tears ja Jade is the New Black.


Leimaukset on tehty A-Englandin (vai pitäisikö sanoa A-Englannin?) Dragonilla. A-Englandin hololakkoja tekisi hirveäst mieli tilata lisää ihan vain leimauslakoiksi. Ovathan nuo nättejä tietenkin muutenkin, mutta kimaltavina leimauslakkoina vieläkin parempia. Lehtikuvio on Konad-laatasta M83.


Olen tehnyt jälleen myös sovinnon Seche Viten kanssa. Sally Hansenin Insta-Dri on alkanut tulemaan tiensä päätökseen ja Seche Viteä on sen vuoksi tullut käytettyä viime aikoina useammin. Eikä se jostakin syystä ole enää kurtistanut kärkiä tai tehnyt kärkiä kuluneennäköiseksi. En tiedä mistä johtuu, mutta en valita! Aivan ihanaa kun on taas pikakuivattaja, johon voi luottaa. Insta-Dri alkoi olemaan jo pelkkää kuplivaa tahmaa pullon pohjalla.

(Minunkin blogiini on muuten alkanut ilmestymään noita muuallakin nähtyjä haittaohjelmavaroituksia. Poistin blogilistan sivupalkista nyt kokonaan, niin eiköhän nuo ilmoitukset kohta lopu. Pitää käydä tuo lista muutenkin läpi.)

torstai 14. kesäkuuta 2012

Avoimet ovet

Kävin eilen Cesarshopin avoimilla päivillä, koska olin jostain blogista joskus lukenut, että ne olisi jotenkin kiva juttu. Eipä ollut minun mielestäni. Minua häiritsi ihan hirveästi, että missään tuotteissa ei oikein ollut hintoja. Totta kai hinnan saa varmasti kysymällä, mutta itseäni ei ainakaan hirveästi innostanut kysellä hintojen perään.

Ja koska tosiaan en tiennyt tuotteiden hintoja, nappasin mukaani vain Konad-laatan, jota alunperin lähdin hakemaan ja jonka hinnan luulin muistavani. Harmi vain, että muistin hinnan ihan väärin. Olisin tilannut laatan mieluummin vaikka Mimaxilta (hinta olisi ollut postikuluineen about sama) jos olisin tiennyt oikean hinnan. Stockmanniltakin Konad-laattoja saa halvemmalla.

Konad-laatan lisäksi ostin myös lisäsieniä Konad sponge nail art - settiin, joka minulta myös löytyy. Ainakaan aikaisemmin noita settejä ja lisäsieniä ei saanut muista nettikaupoista. En tosin jaksanut kysyä noidenkaan hintaa ja vähän maksaessa hirvitti. Hinta taisi olla 3-4e. En muista tarkalleen, enkä onnistunut löytämään noita myöhemmin nettikaupasta.

Ja muuten tuokin häiritsi, että ostoksista ei saanut kuittia, josta olisi voinut esimerkiksi tarkistaa hinnan näin jälkikäteen. Maksukin tapahtui vain käteisellä, joten ostoksista ei oikein jää mitään todistetta. Jotenkin miellän, että kaupoista pitäisi aina jonkinlainen kuitti saada nykypäivänä. Ehkä olen vain liian vaativa?

Mutta nyt on siis avoimet ovet nähty. Tuskin jaksan vaivautua paikalle enää toisen kerran, ellen oikeasti sitten satu olemaan nurkilla juuri samaan aikaan. Onhan tuo tosi kiva idea, nettikaupan avoimet ovet, mutta toteutus saisi vain olla vähän kuluttajaystävällisempi.


tiistai 12. kesäkuuta 2012

Salamakynnet

Ostin jokin aika sitten Anttilasta ensimmäiset Essien värilakkani. Halusin kokeilla kevätkokoelman Navigate Heriä, mutta koska olen outo, enkä voinut kestää ajatusta yhdestä yksinäisestä Essien lakasta, ostin seuraksi myös Mint Candy Applen. Ilmeisesti tämä on syy miksi kynsilakkakokoelmani on kasvanut niin nopeasti... Kynsilakkoja pitää ostaa vähintään kaksi kerrallaan (ettei ole yksinäistä matkalla kotiin) ja samaa merkkiä pitää olla vähintään kaksi (ettei tule yksinäistä kynsilakkahyllyllä/laatikossa).

Oli vaikea valita kumpaa uutta lakkaa kokeilisi (varsinkin kun minulla on oikeastaan vanhempiakin kokeilemattomia, joita pitäisi kokeilla ensin). Päädyin Navigate Heriin, koska sen kanssa minulla oli valmiiksi joku koristeluidea. Mint Candy Applen kanssa olisi pitänyt aloittaa ihan tyhjältä pöydältä.

Navigate Herin päälle halusin kokeilla taas uutta Q1 Konad-laattaa, tällä kertaa kynsille pääsi salamat. Leimaukset ot tehty A-Englannin Dragonilla. Dragon muuten leimaa loistavasti, suosittelen kokeilemaan!

Olen enemmän kuin tyytyväinen näihin kynsiin. Ihanan yksinkertaiset, mutta silti jollain tavalla räväkät.


tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kultavihreät lintukynnet

En osannut päättää millä lakalla lakkaisi seuraavaksi, joten poikaystäväni päätti arpoa minulle lakan kokoelmastani. Arpa osui China Glazen Ingridiin, joka on mielestäni yksi näteimmistä lakoista mitä minulta löytyy. Ei siis pöllömpi arpaonni tällä kertaa.

Ingrid tuntuu joka kerran kaipaavan seurakseen kultaa, joten tein nöyrästi leimaukset H&M:n Golden Treasurella. Lintukuvat ovat Konad-laatalta Q1, joka tuli vastikään hankittua. Linnut eivät kuvassa erotu kovin hyvin, mutta livenä kuitenkin tarpeeksi hyvin. Tykkään näiden kynsien yksinkertaisuudesta, ja siitä, että linnut ovat nokat vastakkain. Onnistuisipa kaikki kynnet yhtä hyvin.


lauantai 2. kesäkuuta 2012

Tulipa kokeiltua vesimarmorointiakin

Vesimarmorointia halusin kovasti kokeilla jo viime syksynä, mutta sillon kokoelmani oli vielä niin alkutekijöissään, ettei minulla oikeastaan ollut sopivia lakkoja siihen. Sitten ajatus vähän jäi, kun tuli Konad ja muut koristelujutut. Vähän aika sitten törmäsin Youtubessa kuitenkin uudestaan vesimarmorointivideoihin, ja pitihän sitä kokeilla nyt kun sopivia lakkojakin löytyy.

Ensimmäisellä kerralla vain kokeilin erilaisia värejä ja lakkamerkkejä, enkä edes yrittänyt saada mitään kunnollista aikaiseksi. Muutaman kynnen jälkeen pääsi kuitenkin jo jyvälle ja vikat kynnet olikin jo ihan onnistuneita. Ne vesimarmoroinnit poistin kuitenkin saman tien, koska jokainen kynsi oli ihan erilainen ja alkupään kynnet kaikkea muuta kuin onnistuneita.

Mutta niistä onnistuneista kynsistä rohkaistuneena päätin kokeilla vesimarmorointia enemmän tosissani. Ja onnistuihan se. Ainakaan omasta mielestäni yksikään kynsi ei mennyt pieleen ja sotkutkin sain siivottua hyvin.

Marmoroinnit tein kahdella OPI-lakalla: Planks a Lot ja Purple with a Purpose. Kuviot erottuivat tosi selkeästi aluksi, mutta sitten menin kuorruttamaan kynnet China Glazen Fairy Dustilla. Ei ollut yhtään hyvä idea! Fairy Dust vei huomion marmoroinnista kokonaan. Piti oikein katsomalla katsoa, että kynsissä on muutakin. Ensi kerralla en kyllä tee samaa virhettä.

En tiedä tulenko kokeilemaan vesimarmorointia ihan hetkeen uudestaan. Kahdesta kerrasta tuli jo sellainen ähky. Ehkä sitten kun on pitkät kynnet taas.