maanantai 6. helmikuuta 2012

Uusia juttuja

Mimaxin tilaus tupsahti tänään postiluukusta ja pääsi muistelemaan mitä kaikkea olikaan tullut tilattua. Jotenkin muistan tilanneeni vain uusia Konad-laattoja. No, kaikkea sattuu.

Paketista paljastui setti dotting tooleja, kaivatut seitsemän Konad-laattaa, mikrohelmiä, rusetinmuotoisia strasseja ja kolme mallikiekkoa.

Kaksi tilaamistani mallikiekoista oli rikki ja aluksi epäilin, että ne olisivat olleet rikki jo ennen pakkausta kun en löytänyt puuttuneita palasia mistään. Myöhemmin löysin kuitenkin yhden palasen dotting toolien kotelon läpän alta. Yksi pala on edelleen kateissa. Voi olla, että se sinkosi jonnekin kun avasin pakettia. Lähetin Mimaxille totta kai sähköpostia rikkoutuneista mallikiekoista, mutta päätin ottaa ne käyttöön joka tapauksessa. Olen niin pitkään odottanut, että pääsen tekemään kunnolliset mallit kaikista kynsilakoista!

En oikeastaan tiedä, mihin mikrohelmiä tarvitsen, mutta jotenkin halusin niitä kuitenkin kokeiltavaksi. En edes tiedä, miten niitä pitäisi käyttää. Rusetinmuotoisille strasseille sen sijaan keksin varmasti käyttöä, varsinkin noille pinkeille sellaisille. Jotenkin näiden kynsilakkatouhujen myötä minusta on paljastunut yllättävän tyttömäinen puoli.

Ja sitten ne Konad-laatat! Päätin yhdellä kertaa tuplata koko laattakokoelmani. Ennestään laattoja oli seitsemän ja nyt tilasin seitsemän lisää. En ole kaikkia vanhoja laattoja ehtinyt vielä edes kokeilemaan, mutta silti oli pakko tilata noin monta lisää. Yksinkertaisesti vain halusin ne kaikki! Nehän on periaatteessa ikuisia, joten miksikäs ei.

Tuli muuten mieleen, että tämä oli jo kolmas kerta kun tilaan Mimaxilta, vaikka näitä kynsilakkajuttuja en ole ehtinyt harrastamaan kuin vasta muutaman kuukauden. Ja varmasti tulen tilaamaan jatkossakin, ainakin Konad-roinaa jos en muuta.

Nyt saisi vielä nykyiset lakkaukset alkaa lohkeilla, että pääsisi keksimään kynsille jotain uutta kivaa. En tiedä miksi minulla on hirveä pakkomielle siitä, että kynnet voi laittaa uusiksi vasta kun vanhat lähtevät lohkeilemaan. Pitäisi päästä yli moisesta höpsötyksestä ja laittaa kynnet aina kun siltä tuntuu!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti