keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Eksoottisia kynsilakkayllätyksiä.

Viime kuussa tein kosmetiikkaswapin venäläisen Google Plus - kaverin kanssa ja sain itselleni muutamia eksoottisempia kynsilakkoja. Toivoin Alexandralta paikallisia merkkejä ja vähän erikoisempia yksilöitä ja hyvin sainkin mitä pyysin; Takarivissä näkyvä sininen pullo on "wet look" päällyslakka ja sen vieressä nökättää Revlonin cuticle remover, takarivin tumman violetti lakka on magneettilakka ja eturivin kaksi keskimmäistä ovat graffitilakkoja. Mitään näistä merkeistä en ole nähnyt Suomessa.

Kynsilakkojen lisäksi sain myös persikantuoksuisen kynsinauhaöljyn ja miedosti greipiltä tuoksuvan käsirasvan. Olen aikaisemmin kuvitellut, että kynsinauhaöljyt ovat sottaavia ja imeytyvät hitaasti, mutta ainakin tämä kynsinauhaöljy osoitti kaikki ennakkoluuloni vääriksi. Kosteutusteholtaan se ei tosin ole lähellekään samaa luokkaa kuin Lushin Lemony Flutter, mutta oiva pika-apu kuitenkin.


Swapin yhteydessä tuli kantapään kautta opittua, että kynsilakkojen postittaminen on Itellan mukaan kiellettyä, siis myös Suomen sisäisessä postissa. Ulkomaiset kynsilakkaswapit taitavat siis jäädä haaveeksi, koska ainakaan tullilistan kanssa kynsilakkapaketit eivät lähde Suomesta mihinkään. Harmillista!

4 kommenttia:

  1. Niinhän se on. Myös verkkokaupat ei saisi lähettää kynsilakkoja, sillä nehän on tulen arkaa sekä räjähtävää. Mutta miten muuten voisit lakkoja lähettää, kun kaikilla ei ole mahdollisuutta käydä hakemassa ja sekin tulisi kalliiksi bensan/dieselin hintojen myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ei tullut mieleenkään, että kynsilakat voisivat olla kiellettyjen listalla just sen takia, että niitä voi ihan ongelmitta suomalaisista (isoistakin) nettikaupoistakin. Ihan höhlää kyllä, kun Suomeen kuitenkin saa niitä lähettää ja tuodaan perille. Ja yksityisenä henkilönä kynsilakkoja ei saa postitettua vaikka olisi kuinka paljon valmis maksamaan :o

      Poista
  2. paketin päälle ei ainakaan kannata kirjoittaa että sisältää kynsilakkoja, silloin ne ainakin jää tulliin :) laita vaan jotain et gift tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kirjotin tullilistaan "nail stamping colour", että ei kuulostaisi kynsilakalta, mutta voisi olla samantyylisessä pullossa, ja mulla oli listalla myös nail stamping plate, olisi sopinut "teemaan"... Silti mun paketti tuli takaisin. Olisi ehkä pitänyt keksiä jotain vielä ovelampaa. Ei yhtään muuten ärsyttänyt vasta postitusvaiheessa kuulla, että kynsilakkojen postitus ei onnistu. Mun paketissa oli melkein pelkästään kynsilakkaa :D

      Poista