keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Where's My Chauffeur?

Essien Where's My Chauffeur kiusasi minua todella pitkään. Se pyöri ajatuksissani melkein joka päivä muutaman viikon ajan. Näin Where's My Chauffeurin ensimmäisen kerran (omin silmin) Kicksissä ja vertailin sitä Mint Candy Appleen. Se oli selkeästi sävyltään erilainen, tummempi ja sinisempi, mutta samaan aikaan se ei kuitenkaan ollut merkittävästi erivärinen. En millään voinut hankkia sitä. Sen hankkiminen ei yksinkertaisesti ollut perusteltua. Lopulta kuitenkin päätin, että jos minun tekee noin kovasti mieli jotakin lakkaa, on se ehdottomasti hankittava. Kynsilakkaahan se kuitenkin vain on.

Essie - Where's My Chauffer?

Where's My Chauffeur ei ole yksinään hirveän inspiroiva. Tuollainen perusnätti sininen. Ei mitään ihmeellisyyttä, ei ilotulitusta. Pää löi muutaman päivän tyhjää kun mietin, miten tuon lakan koristelisin. Sitten tuli helmikuun LivBox sisällään Essien Muchi Muchi ja ideat lähtivät heti rullaamaan. Muchi Muchi on hempeä ja Where's My Chauffer sen rinnalla ihanan pirteä ja tyttömäinen. Oli aika tehdä vintage-kynnet.


Näihin kynsiin tuli käytettyä useita eri lakkoja, joista neljä oli jopa aikaisemmin kokeilemattomia. Nappisuoritus siis. Essien lakkoja kynsiltä löytyy neljä: Where's My Chauffer, Muchi Muchi, Mint Candy Apple ja Navigate Her. Opia löytyy myös sama määrä: Don't Mess With OPI, Fly, Suzi & the Lifeguard ja Señorita Rose-alita. Muut kynsiltä löytyvät lakat ovat A-Englandin And the Moonbeams, Konadin helmiäisvalkoinen leimauslakka ja Relouis-merkkinen valkoinen graffitilakka. Huh huh.

Valkoinen graffitilakka ei muuten kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan. En vain pitänyt siitä, miltä And the Moonbeams näytti Opin Flyn päällä. Ei vain toiminut, eikä myöskään sopinut kokonaisuuteen. Mietin hetken aikaa, pitäisikö tehdä koko kynsi uudelleen... mutta laiskempi puoli minusta voitti. Mielestäni tuo lopputulos on kiva, vintage with a modern twist.


En muuten kovin usein innostu siveltimistä ja dotting tooleista, mutta tällaisien ruusujen tekeminen oli mukavaa ja ennenkaikkea helppoa. Pitää ehkä tehdä toistekin, esimerkiksi vuoden päästä...

10 kommenttia:

  1. Tosi kivat! Tai no, tuosta cracklesta en niin välitä, mutta crackleista en muutenkaan tykkää. Mutta ihanan pirtsakat ja tosiaan aika vintage-henkiset. Ja kiitokset tuosta linkistä ruusuohjeeseen - näin tuon videon joskus ajat sitten ja sen jälkeen olen yrittänyt turhaan löytää sitä :)

    Tuo Where's My Chauffeur on kiusannut muakin ja pyörinyt mielessä, mutta vielä ei ole tarttunut mukaan. Oliko hyvä lakka? Levittyykö hyvin, riittääkö 2 kerrosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä se levittyi tosi hyvin! Siinä lakkailessa jopa mietin, että levittyypäs nätisti. Yleensäkin mulla Essien lakat käyttäytyy ihan nätisti, mutta tuo oli vielä tavallista parempi. Ja kaksi kerrostakin oli ihan riittävästi, ei paista yhtään kärjet läpi. Suosittelen :D

      Poista
  2. kivat kynnet ja kaunis essien lakka

    VastaaPoista
  3. Ihanat! Heti piti tikulle kokeilla ruusuja, ei ne mulla vaan tuolta näyttäneet :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitoin aluksi aika isot klöntit sitä väriä ja sitten ihan ohuella kärjellä kieputtelin noi ruusut. Mutta mä luulen, että siihen vaaditaan täriseviä käsiä ja puutteellista koordinaatiokykyä :D

      Poista
  4. Tunnustus, oleppas hyvä! :) http://mella-lili.blogspot.fi/2013/02/ystavanpaivalahjoja-tunnustus.html
    xoxo Mella

    VastaaPoista
  5. Kiitos vaihtareista aivan älyttömästi, lakka ja ylläri on perillä ja paketista tuli todella hyvä mieli :) piti vuodattaa kiitokseni myös blogin puolelle: http://wastinglifestyle.fi/?p=1269
    Ja miten en ole löytänyt sun blogia aikaisemmin?? Jään lukijaksi :)

    VastaaPoista
  6. Vou, en ole ennen blogia löytänyt, nyt sattumalta päädyin tänne klikkailtuani eri blogien kautta. Vautsi mitkä kynnet, meni heti lukulistalle tämä blogi! :)

    VastaaPoista