torstai 12. huhtikuuta 2012

Perheenkasvatusta

 Edellisen postauksen jälkeen OPI-perheeni on kasvanut jälleen kolmella uudella tulokkaalla. Ensimmäinen uusi tuttavuus oli Suzi Says Feng Shui, joka on mielestäni aivan ihana sininen. En voi uskoa, että sininen oli ennen ehdoton inhokkivärini. Nykyään ihania sinisiä tuntuu olevan joka puolella!


Suzi Says Feng Shui on melkein saman sävyinen kuin IsaDoran Moroccan Blue, mutta Moroccan Blue on aavistuksen tummempi. Itseäni tosin ei yhtään haittaa, että minulla on molemmat. En tykkää IsaDoran lakkojen paksuudesta yhtään, mutta leimaamiseen ainakin Moroccan Blue sopii loistavasti. Molemmille on siis omat käyttötarkoituksensa.

Koska tykkäsin niin paljon Planks a Lotista, päätin hankkia myös muutaman muun lakan samasta kokoelmasta. Nyt Planks a Lotin vieressä nököttää myös Sparrow me the Drama ja Mermaid's Tears. En ole nähnyt Mermaid's Tearsia myynnissä enää missään, joten olen tosi onnellinen, että onnistuin hankkimaan lakan edes käytettynä!


Eilen lakkasin kynnet ensimmäistä kertaa Mermaid's Tearsilla. Sävy oli paljon nätimpi kuin mitä odotin. Varsinkin kun kerrostin päälle vielä Inglotin vihreää hiutalelakkaa...


Mermaid's Tears ja Inglot #203 tuntuvat sopivan yhteen täydellisesti. Harmi, että hiutalelakkojen kuvaaminen on niin hankalaa! Tuntuu, että hiutalet ovat parhaiten edukseen hämärässä valossa, mutta hämärässä ei pysty millään ottamaan hyviä kuvia kameran kännykällä.

Seuraavana hakusessa olisi Stranger Tides ja Steady as She Rose...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti