Kymmenessä kuukaudessa

Kännykkäni arkistot kertovat, että ostin ensimmäisen kynsilakkani lokakuun alussa. Näitä kynsijuttuja on nyt siis tullut harrastettua noin 10 kuukautta. Jännä, miten paljon noin lyhyessä ajassa voi oppia ja omaksua. Kynsilakkakokoelmanikin lähentelee jo sataa, ellei ole jo mennyt ylikin. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle, että joskus lakkaan kynteni päivittäin ja vielä koristelen ne, olisin varmaan kuollut nauruun. Aikaisempi asenteeni nimittäin oli, että kynsijutut ovat turhia ja kynsiharrastajat ovat turhamaisia. Varmaan on sanomattakin selvää, että suhtautumiseni asiaan saattanut pikkuisen muuttua.

Kymmenessä kuukaudessa olen oppinut lakkaamaan kynteni siististi, niin, että lähikuviakin kehtaa ottaa. Muistan, kuinka aluksi poikaystäväni lakkasi kynteni puolestani, koska en yksinkertaisesti osannut itse lakata siististi. Ei onneksi mennyt kauan, kun hoksasin, että kynsilakan reunat voi helposti siistiä siveltimellä. Nykyään käsikin on tosin sen verran vakaampi, ettei reunoja paljon tarvitse siistiäkään. Pikkaisen hienosäätää vain.

Kymmenessä kuukaudessa olen myös suunnilleen löytänyt oman juttuni. Strasseista en pidä, enkä myöskään fimoviipaleista. Kaikki 3D-asiat kynsillä tuntuvat oudoilta ja liioitelluilta. Maalata en myöskään osaa, joten akryylimaalit voin unohtaa jo samantien. Enkä muutenkaan pidä vapaalla kädellä taiteiluista kynsistä, ellei kyseessä ole one stroke - tekniikka tai muuten vain harvinaisen lahjakas kynsitaiteilija. Leimailu sen sijaan tuntuu omalta jutulta, vaikka luultavasti useamman pitempään harrastaneen mielestä se käy tylsäksi. Laattoja ei kuitenkaan ole olemassa rajatonta määrää, ja samat kuviot tuntuvat toistuvan jokaisessa blogissa. Itse en kuitenkaan välitä, vaihtelua saa vähintään vaihtelemalla lakkoja. Leimaus on siistiä ja nopeaa ja hyvillä välineillä onnistuu takuuvarmasti. Sopii minulle.

Kymmenessä kuukaudessa minusta on myös tullut kynsilakkasnobi. Mitkä tahansa merkit eivät enää minulle kelpaa. Aluksi tällainen ajatusmaailma kiusasi minua, mutta enää en anna sen häiritä. Totta kai ihmisillä on suosikkeja, eikä kaikesta tarvitse pitää. Mielenrauhani säästämiseksi olen jakanut kynsilakkani kahteen osaan. Ensimmäinen osa sisältää kaikki ne lakat, joilla haluan lakata kynteni. Ja näitä lakkoja on tietenkin esimerkiksi Opit (jos vielä ei ole käynyt selväksi, mikä on suosikkilakkamerkkini) ja Essiet. Nämä ovat myös esillä kynsilakkahyllyssäni. Kokoelman toinen osa on laatikossa piilosta katseilta, ja sisältää kaikki koristelluut tarkoitetut halpislakat, kuten esimerkiksi Flormarin graffitilakat tai Wild & Mildin hileoksennukset. Jos ajattelisin kaikkea yhtenä kokoelmana, tuskin pystyisin ostamaan markettilakkoja. Sehän pilaisi koko kokoelman. "Ei se määrä, vaan se laatu", sanoo Amoena.

Kymmenessä kuukaudessa olen myös saanut aikaan tämän blogin. Aluksi tarkoitus oli vain höpistä ja näyttää kännykällä nopeasti napsaistuja kuvia. Höpinästä en ole luopunut, mutta kuvien laatuun olen sentään panostanut huomattavasti enemmän viime viikkoina. Kameralla ja jalustalla saa yllättävän paljon aikaa, varsinkin kun oppii kerran säätämään kameran asetuksia manuaalisesti. Eikä värien pieni jälkikorjailukaan asiaa pahenna. Blogi toimii mukavasti myös kaverin korvikkeena. Minulla kun ei ole ketään, kenen kanssa höpistä kynsilakkajuttuja livenä. Varmaan moni muukin on aloittanut blogin tästä syystä. Minulla tämä ainakin toimii. Ei ole enää yksin, vaan osa isompaa kokonaisuutta.