Aluksi A-Englandin Gothic Times -kampanja ei innostanut minua yhtään. En halunnut yhtäkään alennetuista lakoista. Gothic Beauties -kokoelmasta minulla oli jo Ophelia ja koin, etten tuosta kokoelmasta ainakaan tarvitse enää yhtään mitään. Suurin osa niistähän on periaatteessa ihan vain mustia. Jostakin syystä poikaystäväni kuitenkin tykkää yllyttää minua tilaamaan lakkoja ja yllytti tyypilliseen tapaan nytkin. Hupinsa kullakin. Mutta sen sijaan, että olisin poikaystäväni yllyttämänä tilannut yhden tai korkeintaan kaksi lakkaa, tulin tilanneeksi neljä. Eikä kaduta yhtään. Päinvastoin, olisi kaduttanut, jos en olisi tilannut näitä!
|
Dorian Gray, Perceval, Avalon, Lady of Shalott |
Gothic Times -kampanjassa tiettyjä yksittäisiä sävyjä sai kuudella punnalla ja tiettyjä kahden sävyn pareja kymmenellä punnalla. Itse tilasin kaksi tuollaista kymmenen punnan paria. Normaalisti A-Englandi lakat maksavat yhdeksän puntaa kappale, joten ihan hyvästä alennuksesta oli kyse.
|
Avalon, Lady of Shalott |
Avalonia olen katsellut jo aikaisemmin, mutta epäilin, että se olisi liian lähellä Opin Purple with a Purposea. Pöh, ei muuten ole. Avalon on paljon tummempi ja syvempi sävy. Tuossa minun kuvassani se onnistuu näyttämään puoliksi siniseltä, mutta ei se oikeasti ole. Onneksi netti on pullollaan parempia
swatcheja. Lady of Shalott oli positiivinen yllätys. Siinä missä Ophelia näyttää kiekolla ja kynsillä mustalta, Lady of Shalott jopa näyttää aavistuksen sinistä kimmellystä. Lady of Shalottia en erityisesti halunnut, mutta koska sen periaatteessa sai punnalla kaupanpäälle...
|
Dorian Gray, Perceval |
Dorian Gray on myös
Gothic Beauties -kokoelmasta, ainoa kyseisen kokoelman lakka, joka ei varmasti millään ilveellä näytä kynsillä pelkästään mustalta. Paistaako minusta muuten mitenkään läpi se, kuinka pettynyt olen koko Gothic Beauties -kokoelmaan. Hmphm. Dorian Gray on kyllä kaunis, eikä kokoelmassani ollut vielä mitään vastaavaa. Kai se joka kokoelmassa on pakko joku helmi olla. Ja viimeisenä Perceval... jonka olen hylännyt monta kertaa siksi, että se on niin
jouluinen. Jostakin syystä juuri nyt tuo jouluisuus onkin ihan positiivinen asia...
Näitä lakkoja käännellessäni muuten huomasin, että pullojen tilavuus on muuttunut. Silmämääräisesti katsoen pullot ovat edelleen saman kokoisia, mutta vanhojen pullojen vetoisuus on 13ml ja uusien 11ml. Pullojen muoto on myös aavistuksen muuttunut matkan varrella: korkin juuressa oleva ulko on uusissa pulloissa neliä ja vanhoissa pyöreä.
Minusta muuten tuntuu, että mitä enemmän hankin A-Englandin lakkoja, sitä enemmän myös haluan niitä. Minusta on tulossa hamstraaja. Eikä asiaa yhtään auta se, että A-Englandin
Heavenly Quotes -kokoelmaan on ilmestynyt ainakin yksi uusi sävy,
She Walks in Beauty, joka minun on ihan pakko tilata jossakin vaiheessa.
Voih, Perceval <3 Vaikka oon tosi tarkka minkä väristä punaista haluan, tykkään silti kerätä kaikenpunaisia metallisia lakkoja :D Ja Perceval on saatava!
VastaaPoistaPerceval ei varmasti jätä ketään kylmäksi. En tiedä, miksi itsekin pihtailin sen tilaamista niin kauan. Ihan täydellinen punainen... ja mun kokoelman ensimmäinen metallinen punainen lakka! Jostakin syystä mulla on tosi nihkeästi punaista mun kokoelmassa. Voin laskea punaiset yhden käden sormilla :o
Poista(Rimmel Heart on Fire, IsaDora Red Alert... ja Perceval)
kauniita lakkoja ,aika harvinaista et mies yllyttää ostaan ku yleensä päin vastoin =)
VastaaPoistaMeillä on vähän sellainen sanaton sopimus, että kannustetaan toisiamme kaikkiin harrastuksiin liittyvissä hankinnoissa. Kun yleensähän sitä itselleen perustelee kovasti, miksi ei tarvitse jotain, vaikka oikeasti tekee tosi kovasti mieli... Elämä on paljon helpompaa ja kivempaa, kun on joku aina perustelemassa, miksi jokainen kynsilakka on ihan ehdottomasti hankittava :D
PoistaTollanen sanaton sopimus sais olla täälläkin... Mitenköhän sen sais loihdittua :)
PoistaDorian Gray ja Perceval näyttää ainakin näiden kuvien perusteella tosi ihanilta. Mutta tuo Perceval-nimi ei kyllä näytä kovin tyylikkäältä näin suomalaisen silmään.
VastaaPoistaMua itseäni tympii, kun niin monen lakkamerkin pullot ovat sellaisia "huijauspulloja", että ne näyttää isoilta, mutta on loppujen lopuksi suurimmilta osin vain korkkia ja lasia ja sitä itse lakkaa onkin siellä vaan tyyliin jotain 7 ml.
Joo! Toikin oli jotenkin jännä, että pullot on pidetty samankokoisina, mutta jotenkin kuitenkin onnistuttu hävittämään sisällöstä 2ml. Tommonen kahden millin katoaminen kuitenkin nostaa litrahintaaki aika kovasti :o
PoistaMie kuolaan noitten A-Englandin lakkoja. Etenkin tuo perceval on ihana!
VastaaPoistaJoku kerta on pakko kyllä tilata noita kaunokaisia :))
Ne on kaikki ihania, ja kun tilaa yhden, tilaa helposti vähän lisää. Ja sitten haluaa lopulta ne kaikki. Tää on ihan tällainen varoituksen sana :D
PoistaJa minä alan näiden postausten johdosta enemmän ja enemmän haluamaan näitä lakkoja!! :D
VastaaPoistaJos nyt tilaisit, niin ehtisit laittaa ne itsellesi vielä joulupakettiin ;)
PoistaNää näyttää nyt tosi ihanilta mutta silloin, kun tuo kampanja oli, mä katsoin ne läpi ja tuumasin, ettei täällä ole mitään kiinnostavaa. Niin tyypillistä:D Olis vaan pitänyt:)
VastaaPoistaA-Englandin kuvat ei mun mielestä ole ikinä kovin kiinnostavia tai houkuttelevia. Niiden perusteella en varmaan olisi ikinä tilannut yhtäkään :D
Poista