Heavenly Quotes |
Ensimmäinen tilaukseni sisälsi koko (tämänhetkisen?) Heavenly Quotes -kokoelman, eli She Walks in Beauty, And the Moonbeams... ja Beauty Never Fails. Noista eniten odotin tuota ensimmäistä ja kyllä, se on yhtä kaunis kuin kuvissa. En tiedä miten A-England onnistuu kerta toisensa jälkeen tehtailemaan niin täydellisiä lakkoja. Toivottavasti A-England saa tuon postitusongelman kuntoon. Amerikan jälleenmyyjiltä tilaaminen onnistuu totta kai edelleen, mutta alentuneen tullirajan vuoksi siinä ei oikein ole enää mitään järkeä.
Seuraavassa A-Englandin paketissa muuten piileskelee Guinevere ja Excalibur, mutta sitä joutunee vielä tovin aikaa odottelemaan: viimeisimmän tiedon mukaan loput lähetykset kierrätetään jenkkien kautta.
Minäkin tilasin muutaman lakan synttärialesta ja vielä odottelen niitä. Toivottavasti pääsevät ehjänä perille, ennemmin tai myöhemmin.
VastaaPoistaMun ensimmäinen tilaus lähti matkaan 20. päivä, joten olin ihan varma, ettei se koskaan saapuisi perille. Mutta niin vain oli paketti tiistaina eteisen lattialla. Ilmeisesti Royal Mail ihan jokaikistä pakettia niin tarkasti syynää. Onneksi A-Englandiin voi sillä lailla luottaa, että tietää että ne lakat sieltä joskus tulevat tai ainakin rahat saa takaisin.
PoistaMä tilasin 2 lakkaa 13.1. ja yhä odottelen... She Walks in Beauty on ihan pakkopakko saada, vaikka Saint George jäisikin matkalle. :/
PoistaToivottavasti Yuen ja itseni tilaukset vielä saapuvat!
SWIB on upea, toki muutkin mutta se on Erityinen. Kerkesin onneksi saamaan omat lakkani ennen tuota hässäkkää ja toivon kovasti, että postitusongelmat ratkeavat ja tuolta pystyy edelleen tilaamaan järkevästi.
VastaaPoistaOlin ihan iloinen tuon uutisen jälkeen, että tilasin vielä ne kaksi, jotka pikkaisen kiinnosti. Että jos nyt käy niin, että tuolta tilaaminen hankaloituu, niin ei ainakaan jäänyt mitään kaduttamaan :D
PoistaGuinevere ainakin on ihana:)
PoistaTuo SWIB on yksi kauneimmista lakoista ikinä! Tilasin sen ja Princess Sabran tuolta samasta synttärialesta ja ne onneksi kerkesin saada myös ennen tuota häslinkiä. Toivottavasti saavat tuon tilanteen jotenkin korjattua, että tuolta saa jatkossakin tilattua, koska noita lakkoja kyllä tilaa mielellään!
VastaaPoistaOotte kyllä Sissin kanssa ollu molemmet kärppänä tilaamassa. Ja minä kun luulin olleeni nopea... :D
PoistaMä taisin olla heti sinä aamuna tilaamassa kun kampanja alkoi ja tosiaan sain viikossa lakat kotiin:D
PoistaIhania! :) Kiitos kovasti tuosta linkistä, ihmettelinkin, kun ei ole tilausta kuulunut :)
VastaaPoistaMä luin Sinikilpikonnan blogista, että A-England ei toistaiseksi toimita kuin britteihin, ja alkoi kiinnostaa mistä oikein on kyse... ja siinä samalla selvisi, että myös aikaisempien tilauksien kanssa on toimitusongelmia. Vähän aluksi vihastutti tuo, että A-England jakoi tuota tietoa vain Facebookin ja Twitterin kautta. Ihan kuin kaikki seuraisi A-Englandia noiden kautta! Olisi voinut sähköpostilla laittaa tuon infon kaikille tilanneille. Nyt sentään A-Englandin omilta sivuilta löytyy jo tuo tieto :)
Poista