Essien Muchi Muchi tuli LivBoxin mukana, joten sitä en laske omaksi lakkahankinnakseni. Minähän en LivBoxin sisältöä päätä, joten sen mukana tulevat kynsilakatkaan eivät mitenkään voi olla minun vastuullani. Essien School of Hard Rocksin vaihdoin Emman kanssa, joten sitäkään ei varsinaisesti voi laskea uudeksi lakkahankinnaksi. Jotainhan lähti sen tieltä ensin pois eikä kokoelma kasvanut lainkaan. A-Englandin Guineveren ja Excaliburin tilasin oikeasti jo tammikuun alkupuolella, mutta postitusongelmien kanssa paketti tuli perille vasta helmikuun puolella. Ei minun vikani taaskaan!
Joten omasta mielestäni olen tehnyt viime kuussa ainoastaan kaksi virallista lakkahankintaa. Opin Stay the Nightin hankin Sokoksen Kutsu Kauneuteen -kampajan aikana alennuskupongin turvin. Poikaystävä saattoi pikkuisen kannustaa, mutta olisin aivan varmasti hankkinut sen ilman kummempaa kannustamistakin. Sen verran erikoinen kaveri kuitenkin on kyseessä.
Stay the Night |
Seuraavana päivänä Sokos Emotionilta tarttui mukaan vielä toinen kynsilakkakaveri, L'oréalin mustavalkoinen Confettis. En ole markettilakkojen ylin ystävä, mutta tämän kohdalla oli pakko tehdä poikkeus. Ei tuollaista vain voinut jättää kauppaan!
Confettis |
Maaliskuuta on vasta muutama päivä mennyt, eikä vielä oikein pysty sanomaan millainen tästä kuusta tulee kynsilakkahankintojen suhteen. Olisi mahtavaa, jos tässä kuussa mukaan ei tarttuisikaan yhtään uutta kynsilakkaa. Ostolakkoon en kuitenkaan aio ryhtyä. En näe mitään syytä kieltää itseltäni jotain, mikä tuo minulle iloa. Enemmän toivoisin sitä, että kokoelmani olisi jo siinä pisteessä, että tarpeeksi erilaisia tai erikoisia kynsilakkoja tulisi vastaan harvemmin.
Tuo Confettis on kyllä ehdottomasti mun ostoslistalla. Pitääkin käydä tsekkaamassa paikallinen emotion josko sieltä tuota löytyisi. :)
VastaaPoistaMä satuin vahingossa törmäämään tuohon kun olin ihan muulla asialla Emotionissa. Kerrankin noin päin. Yleensä noiden perässä saa juosta, eikä sittenkään meinaa löytyä mistään :D
PoistaMä olen kans harkinnut noita tekstuurilakkoja, vaikka aluksi olin kovin niitä vastaan. Ebaysta on tulossa nyt Zoyan Pixie Dust -kokoelman Chyna, joka ainakin kuvissa on huikea, saa nähdä osaanko sitten elää sen tekstuurin kanssa :D
VastaaPoistaMä oon ainakin tykännyt tosi paljon Stay the Nightin tekstuurista! Ei se ole yhtään sellainen raapivan karkea tai möykkyisä tai mitään mitä itse kuvittelin etukäteen. Se tuntuu vähän samalta kuin vanhempien OPI-pullojen röpelöiset korkit. Sellaiselta sileältä, jossa kuitenkin tuntuu sellainen pieni karkeus kun sormella kokeilee. Noi Pixie Dustit taisi muistaakseni olla vielä vähemmän "karkeampia" kuin Liquid Sandit.
PoistaJoo, kävin hipelöimässä tekstuuria Emotionissa ja yllätyin positiivisesti! Siksi tilasinkin kokeeksi Zoyan, ettei vahingossakaan ole liian karkea...:D
Poista