keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Lucky Ingrid

Ihanatkynnet.fi:stä tilaamani China Glazen lakat tulivat eilen. Oli kyllä tosi kiva yllätys, odotin niitä vasta loppuviikosta. Tosin tuo China Glazejen tilaaminen oli jo itsessään pienoinen yllätys. Bongasin sunnuntai-iltana jostakin blogista, että Vintage Vixenit ovat tarjouksessa ja tilaus lähti sen kummemmin miettimättä jo samana iltana. Olin Vintage Vixenejä katsellut jo aikaisemmin, joten oli melkoisen selvää mitkä niistä halusin kotiuttaa: mukaan tarttui Foxy, Ingrid, Midnight Mission ja Jitterbug. Vintage Vixenin ulkopuolelta tilasin vielä Tinsel Townin.

Kynnet piti totta kai lakata saman tien jollakin uutukaisella ja joukosta kynsille valikoitui ensimmäisenä Ingrid. Olin vähän huolissani, että sopiiko noin erikoinen väri minulle yhtään, mutta onneksi huoli oli aiheeton. Lakka oli ehkä vielä kivempi omilla kynsilläni kuin odotin ja ihanan erilainen. Ingrid on ehkä tällä hetkellä erikoisin väri mitä pienestä kokoelmastani löytyy.

Ingridin päälle töpöttelin dotting toolilla kultaisia neliapiloita, varret on tehty ohuella siveltimellä. Apilat on kyllä vähän sinne päin. Tein niitä ensimmäistä kertaa, eikä tekniikka ollut vielä ihan hallussa. Vähän harmittaa kyllä, että koristelin kynnet vanhasta tottumuksesta. Tätä väriä olisi voinut ihastella yksinäänkin!



3 kommenttia:

  1. Apilat on kiva idea, pitää koittaa joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin niitä on helpompi tehdä kuin kukkia... koska kukkia minun oli alun perin tarkoitus tehdä, en vain saanut mahdutettua viittä terälehteä nätisti :D

      Poista
  2. Joo, olen huomannut saman kukkien värkkäämisessä. Viisi terälehteä on välillä liikaa :D Kiitos kun liityit blogin lukijaksi ja tervetuloa :)

    VastaaPoista